• ILMAINEN TOIMITUS AINA YLI 60 € TILAUKSILLE
Ostoskorissa ei ole tuotteita.

YKSI PIENI VALHE

Tänään tahmean aamun jälkeen ajelin autolla kohti mielenkiintoista tapaamista, joka osoittautui oikein antoisaksi. Palaverin sijaan tulin kuitenkin tänne blogiin pohtimaan onnellisuutta. Siinä ajaessani kuulin radiosta jonkun minua viisaamman kertovan, että tänään vietetään kansainvälistä onnellisuuden päivää.

Se pysäytti minut. Ei onneksi sinne keskelle kehä 1:sen ruuhkaa, vain pelkästään pienen pääni ajatuksen juoksun hetken verran. Olen pohtinut paljon onnellisuutta. Peilannut siitä näkökulmasta historiaani ja miettinyt, että olenko minä todella ollut onnellinen?

Kun käyn mielissäni läpi elämääni ja ajanjaksoja, huomaan, ettei ensimmäisenä mieleeni nouse onnellisia asioita. Kärsin hyvin vakavasta dissosiaatiohäiriöstä ja siitä syystä minun on vaikea edes arvioida isoa osaa elämästäni. Tällä hetkellä on siis mahdoton sanoa oliko lapsuuteni onnellinen. Tarinoiden mukaan oli ja tätä tietenkin toivon itsekin.

Kun mietin elämääni, mistä lähtien minä muistan sen lähteneen, en koe olleeni onnellinen. Älkää käsittäkö väärin, olin, olen ollut ja olen edelleen hyvin onnellinen perheestäni, miehestäni, pojista, ystävistäni, työstäni ja sen myötä elämääni mukana tulleista ihmisistä, elämän yleisistä olosuhteista ja mahdollisuuksista mitä se on tarjonnut minulle. Niin onnellinen, että voin vain toivoa muistavani kertoa sen asianosaisille tarpeeksi usein.

Kun menen takaisin hetkiin menneisyydessä, on siellä hyvin paljon tapahtumia ja asioista, joista luulin olleeni onnellinen. En tuolloin vielä ymmärtänyt itseäni, sisintäni ja sydäntäni. En tiennyt mikä tekee minut onnelliseksi. Tein asioita, joiden luulin tekevän minut onnelliseksi. Tein samoja asioita, joiden näin tekevän muut ihmiset onnelliseksi. Tein myös valitettavasti asioita, joiden tiesin tekevän muut onnelliseksi. Tosin luulin vahvasti tuolloin myös itsekin, että halusin myös sitä kaikkea ja tulisin sekä olisin niistä onnellinen. Ja ajattelin olevani onnellinen kun kaikkien muiden mukaan olin sitä.

Nyt jälkiviisaana olen käynyt usein läpi nuoruus- ja aikuisiän aikoja läpi ja ymmärtänyt, että elämässäni on ollut aina tumma, synkkä varjo. Jokin epämiellyttävä synkkyys, joka on varjostanut kaikkea tekemistäni. Minulla oli niin sanotusti pala kurkussa kymmenen vuotta. Elämä on pitänyt minua sätkynukkenaan, jota se on nykinyt milloin mistäkin narusta. En syytä ketään; en itseäni, enkä ketään muutakaan. Varmasti kaikki ihmiset tuolloin ovat olleet elämässäni minulle juuri niin hyviä kuin pitääkin. Varmasti parasta, mitä olen voinut toivoa. En ajattele tämän johtuneen elämän eri vaiheissa olleista ihmisistä tai tapahtumista. Uskon, että sätkynukke-minä on vain ollut hyvin hukassa, vaikka on luullut olevan juuri siellä missä pitääkin.

Minusta on tosi surullista ajatella, että elämäni olisi ollut melankolinen. Mutta jotta pääsen eteenpäin, on minun hyväksyttävä se, että se omasta sisimmästä pulppuava onni ja onnellisuus on minulta puuttunut. Syitä siihen on monia, osa jo selvitettynä ja monta vielä varmasti selvittämättä. On äärimmäisen surullista ymmärtää, että tavallaan koko elämä on ”yksi pieni valhe”.  Minut oli johdettu harhaan, ja pahiten sen olin tehnyt minä itse. Kaikki mitä oli oppinut, mihin oli opetettu. Kaikki mihin uskoi, koko minäkuva. Kaikki mitä olin halunnut, olikin kaikkea, mitä olin luullut haluavani. Meni paljon aikaa, että sen ymmärsi ja vielä enemmän aikaa, että sen pystyi hyväksymään. Pala palalta alkaa rakentamaan uutta Jenniä. Minulla meni kauan ymmärtää, mitä olen ja mistä tulen, mitä haluan. Välillä haparoivin askelin etsin sitä vieläkin, mutta tiedän kyllä jo paljon enemmän. Osaan jo aidosti nauraa ja olla onnellinen.

Kansainvälinen onnellisuuden päivän tavoitteena on keskittämään huomiomme onnellisuuden ja hyvinvoinnin tärkeyteen kansainvälisen kehityksen ja tavoitekeskeisten yhteiskuntien ytimessä. Ja siinä minä haluan olla mukana. Enemmän kuin mitään muuta, haluan että läheiseni sekä minä itse olemme onnellisia. Taisin nyt vähän lietsoa tekstissäni juuri sitä onnellisuuden vastakohtaa, mutta pyrin tekstilläni kuitenkin hyvään. Pyrin herättämään ajatuksia omasta onnellisuudesta joka ikisen meidän kohdalla. Minä löysin onnellisuuden, hetki siihen meni, mutta ken tietää, kuinka monta vuotta onkaan jäljellä. Minä olen ottanut rohkeita, epävarmoja, pelottavia ja hyvin raskaita askelia kohti tuntematonta, kohti onnellisuutta. Kaikki tuska ja itketyt itkut ovat olleen tämän arvoisia. Nämä sydämen täyttävän ilon ja onnellisuuden tunteet, jotka jonain päivinä tulvahtavat ja räjäyttävät mielen, oikean onnellisuuden arvoisia.

10 kommenttia artikkeliin ”YKSI PIENI VALHE”

  1. Niin äärettömän koskettava kirjoitus ja kertoo paljon omasta elämästäni ja siitä kun olen alkanut ymmärtää juurikin samoja asioita joita kirjoitat. Myös Samasta dissosiaatiohäiriöstä kärsin. Olen onnellinen kun olen alkanut tuntea sisimmässäni sen mikä on minua ja mistä minä itse tulen onnelliseksi. Olen elänyt elämääni täysin niin että olen halunnut tehdä asioita vain siksi että niin kuuluu toimia ja myös miellyttääkseni muita ja ajattelemlla etten uskalla tuottaa pettymystä ja siksi olen tehnyt kuten kaikki muut ympärillä olevat. Kiitos tästä vahvasta kirjoituksesta, antaa paljon tukea meille täysin samoissa vesissä kulkeville.

    • Kiitos paljon kommentistasi. <3 Ja ihana, että voin jollain tavalla antaa tukea ja rohkaisua samoissa vesissä kulkeville.

      Mahtavaa, että olet alkanut löytämään oman itsesi, sielusi ja tahtosi. Toivon sinulle kaikkea parasta ja onnea matkalle itseesi. <3

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.